Tietoa Meistä
Parkourliike Kouvola perustettiin syksyllä 2019. Parkourliike järjestää parkour-opetusta Kouvolassa vuoden 2020 alusta lähtien. Käytössä on oma parkoursali, joka sijaitsee osoitteessa Kotkankallionkatu 23. Parkourliike Kouvola on osa Kotkan Parkourliike ry:tä.
Kotkan Parkourliike ry on vuonna 2016 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on parkourin laadukkaan opetuksen järjestäminen kaikenikäisille ja -tasoisille harrastajille. Laadukkaaseen opetukseen päästään mm. palkkaamalla koulutettuja ohjaajia, jotka ovat sisäistäneet parkourin periaatteet, joihin kuuluu pyrkimys turvalliseen harjoitteluun, jatkuva itsensä kehittäminen, muiden harrastajien kannustaminen, ympäristön ja muiden ihmisten kunnioittaminen ja kilpailemattomuus. Yhdistyksen toinen tehtävä on lajin tietouden ja yleisen harrastuneisuuden kasvattaminen niin Kotkassa kuin lähikunnissa.
Vaikka yhdistys järjestää opetusta kaikenikäisille, niin ohjattu parkour kiinnostaa Suomessa etenkin lapsia ja nuoria. Parkour kiinnostaa myös sellaisia nuoria, jotka eivät välttämättä muuten kiinnostuisi liikunnasta ja urheilusta. Yhdistyksen työ vähentää nuorten syrjäytymisuhkaa ja päihteiden käyttöriskiä tarjoamalla kiinnostavan, terveyttä ja kuntoa monipuolisesti kehittävän harrastuksen, jossa on sosiaalisesti ja liikunnallisesti kannustava ilmapiiri, ja jonka kautta pääsee luomaan uusia sosiaalisia suhteita.